Välillä innostun tekemään pieniä tutkimuksia indeksien käyttäytymisestä pyrkien etsimään menetelmää, joka olisi mahdollisimman yksinkertainen ja tarkka ajoittamaan indeksin keskipitkän aikavälin käänteet. Monissa tunnetuimmista menetelmistä on vikana se, että ne tuottavat turhia signaaleita ja/tai ovat pahasti jäljessä tai edellä indeksin kehitystä. Tämän vuoksi olen päätynyt nykyisiin menetelmiini, joissa olennaista on RSI-divergenssisignaalien ja trendilinjojen mukaan toimiminen. Tämäkään ei ole aivan aukoton systeemi, mutta sen kanssa pystyy elämään, sillä se on suhteellisen tarkka. Yksi mielenkiintoinen ja yksinkertainen on myös Yahoon kaaviossa näkyvä ROC, joka tuottaa myös divergenssejä ja sen huippujen kautta voidaan piirtää trendilinjoja, jotka ovat yllättävän tarkkoja ajoittamaan pörssipohjia. Divergenssit osoittavat pörssihuiput. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei analyysi voi perustua vain yhteen metodiin.
DAX on tuottanut tuntitasolla pieniä osto- ja myyntisignaaleja (RSI-divergenssit), jotka ovat kuitenkin olleet paremmin nähtävissä minuuttikaavioissa. Näiden turvin indeksi on tuottanut pientä heiluntaa viime päivinä alas ja ylös. Tällä hetkellä viiden tunnin kaaviot tuottavat kuitenkin selkeitä RSI-myyntisignaaleita ja laskevan RSI-trendilinjan. Päivätasolla DAX on törmännyt laskevaan ylempään bollingerin nauhaansa, jonka jälkeen nousut eivät ole todennäköisiä, vaikkakaan eivät mahdottomia. USA:n SP500 ei ole vielä lävistänyt tuntitason laskevaa RSI-linjaansa, joka saattaa osoittautua vastustasoksi. Selkeitä toiveita pörssihuipun muodostumisesta siis on. Päiväkaaviossa CCI on tuottanut tyypillisen pörssihuipun kuvion. Viikkokaavioissa molempien indeksien RSI-myyntisignaalit ovat säilyneet ja CCI:n vertailu kertoo enemmän pörssihuipusta kuin hyvästä ostohetkestä. Tässä McClellan, joka on laskenut negatiiviseksi, kuten se on usein pörssihuipulla tehnyt. Muuten McClellan on tuottanut hyvin karhumaisen asetelman.
Yahoon kaavio Saksan DAXista on mielenkiintoinen tässä tilanteessa. Vaihdon määrä on noussut historiallisen korkeaksi edellisinä päivinä. Kaavio kertoo myös sen, että vaihdon määrä on noussut korkeaksi usein juuri sinä päivänä kun pörssihuppu tai -pohja on saavutettu. Näin pitkää muutaman päivän piikkiä ei kuitenkaan ole esiintynyt kuin nyt vuodesta 2009 alkaneen pitkän nousun muutamissa pohjissa. Tällä hetkellä emme kuitenkaan ole missään teknisessä mielessä pörssipohjassa, eikä indeksi ole noussut kyseisinä korkean vaihdon päivinä, joten tämäkin saattaa olla merkki voittojen kotiuttamisesta tai shorttamisesta. Kaaviosta näkyy myös, että indeksi on tuottanut RSI-myyntisignaaleja päivätasolla. Itse en siis näe muuta järkevää toimintatapaa kuin pörssilaskun odottamisen. Nähtäväksi jää miten indeksit vastaavat teknisiin ominaisuuksiinsa.
US SPX VIXin futuurit ovat tippuneet yllättävän alas, vaikkakin pörssihuipun merkkejä on edelleen olemassa, kun se ei ole pystynyt tuottamaan uutta pohjaa, vaikka USA:n indeksit ovat tuottaneet uuden huipun. VIXin futuurin RSI lähestyy RSI-trendilinjaansa viikkokaaviossa, josta se saattaa lähteä nousuun. RSI:n arvojen näkökulmasta VIX on ylimyyty, vaikkakaan tällä hetkellä ei ole nähtävissä selkeitä RSI-ostosignaaleja. VIX puolestaan on tuottamassa näitä, mikä voi hyvinkin olla merkki pörssihuipusta USA:sta.
Sijoitusblogi /tekninen analyysi. Mihin suuntaan markkinat ovat menossa? Milloin on hyvä hetki ostaa ja myydä? Tekninen analyysi vastaa tähän parhaiten sekä lyhyellä, että pitkällä aikavälillä. Tarkastelussa hyvät osto- ja myyntihetket indekseihin, osakkeisiin ja raaka-aineisiin.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.
Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.