sunnuntai 12. syyskuuta 2021

MACD pakkasella

Öljyn hinta on kesän aikana testannut vuosien 2000 ja 2007 huippujen kautta kulkevaa pitkän ajan laskevaa trendilinjaansa ja kääntynyt siitä alaspäin. Samalla se ei ole noussut vuoden 2020 huipun yläpuolelle, joten uudet huiput ovat vielä tekemättä. Tämän vuoksi voidaan ajatella, että öljyn hinta saattaa edelleen olla laskutrendissä, joka on alkanut jo vuosia sitten. Mikäli tämä pitää paikkansa hinnan tulisi vielä tehdä uusi pohja eli laskea alle 15,98 dollarin (Brent). Tämä analyysi osoittautuu tietenkin vääräksi mikäli laskeva pitkän ajan vastustaso rikkoutuu ja tehdään uusi huippu yli 87 dollarin. Kullan hinta ei ole kaikesta inflaatiopuheesta huolimatta noussut. Taustalla on pitkäaikaisen laskun mahdollisuuteen viittaava RSI-divergenssi viikkonäkymässä. Samanlainen RSI-divergenssi löytyy esimerkiksi soijapapujen hinnan viikkograafista. RSI ei siis tue inflaationäkymää, mikä kannattaa pitää mielessä kun inflaatiosta puhutaan. On tietenkin muistettava ettei RSI:n ennustearvo ole sataa prosenttia. Se on ennemminkin väline reaaliaikaisen hintakehityksen analyysiin. 

Joissakin indekseissä (DOW Jones, DAX, OMXS30) MACD on laskenut päivänäkymässä negatiiviseksi. Tämän nousun aikana kyseinen tilanne on toiminut hyvänä ostohetkenä viimeistään silloin kun MACD kääntyy uudestaan nousuun. Tälläkin kertaa näin voi olla, mutta toisaalta MACD saattaa myös jatkaa laskuaan yhdessä indeksin kanssa. Tätä on helppo pitää silmällä indeksien viikkograafissa ja samalla saa nopeasti selville ovatko indeksit vielä samantyyppisessä nousutrendissä kuin viimeiset puolitoista vuotta. Mikäli MACD vain jatkaa laskuaan ensi viikolla yhdessä indeksien kanssa olemme hyvin erilaisessa tilanteessa mitä tässä nousussa on normaalisti nähty. 

USAn 10-vuotisen velkakirjan hinta on tuottanut kesän aikana RSI-divergenssin ylöspäin päivänäkymässä ja lähtenyt sen jälkeen pieneen nousuun. RSIn linja on niin loiva, että toteutuessaan se nostaisi 10-vuotisen bondin hintaa seuraavat puoli vuotta. Viikkonäkymästä löytyvä RSIn vastaava linja nostaisi sen hintaa kaksi vuotta. Korkojen nousu tulisi nostamaan painetta esimerkiksi osakkeiden ja asuntojen hintojen kääntymiselle laskuun. 

Tällä hetkellä katse kannattaa asettaa välillä vähän pidemmälle. Millainen tilanne on kolmen vuoden kuluttua? Mikäli RSIn pitkäaikaiset linjat toteutuvat tulee kaikki omaisuuserät olemaan nykyistä halvempia, mutta hintojen lasku saattaa jäädä muutaman vuoden mittaiseksi kehitykseksi, jonka jälkeen on vuorossa uusi hintojen nousu ainakin esimerkiksi osakkeiden ja raaka-aineiden hintojen kohdalla. Tämä on kuitenkin vain pitkää aikaa koskeva ennuste, joka perustuu RSIn trendien mahdolliseen toteutumiseen. Sen toteutuminen olisi kuitenkin linjassa näkemyksen kanssa, jonka mukaan inflaatio on nyt vain lyhytaikainen ilmiö. 

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.