sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Näyttää pörssilaskun valmistelulta

Indeksit ovat sahanneet paikoillaan viikon verran ja säilyttäneet mahdollisuuden keskipitkän aikavälin pörssilaskuun. DAXin futuurrien 5 tunnin näkymässä on selkeä RSIn trendilinja alas, joka toteutuessaan laskisi  kursseja tammikuun lopulle asti. Samanlaiseen laskuun viittaava signaali on SP500n tuntinäkymässä, mutta ainakin Investingissä kaavio on jo sen verran päivittynyt, ettei sen alku ole enää nähtävissä. Nasdaqista vastaava signaali löytyy päivänäkymästä. Dow Jonesiin on tällä viikolla syntynyt pidempään laskuun viittaava signaali 5 tunnin näkymään. Tämä signaali toteutuessaan laskisi kursseja kolme kuukautta. 

Tällä viikolla on syntynyt myös pieneen nousuun viittaavia signaaleja, joten sahaus todennäköisesti jatkuu ainakin ennen joulua. DAXin lasku tällä viikolla näyttää viisivaiheiselta, joten tämän viikon huippujen pitäisi Elliottin aaltoteorian mukaan toimia vastustasona. Pientä sahausta ylöspäin olisi kuitenkin luvassa mikäli tämä (viisivaiheinen lähes paikoillaan sahaava) lasku on ensimmäinen vaihe suuremmassa laskussa. Nasdaqissa voidaan nähdä seuraavaksi selkeä nousu, sillä sahaus on tuottanut kolmivaiheisen laskun alaspäin lyhyellä aikavälillä. Tähän saattaa tietenkin vielä muodostua lisälasku, jolloin kuvio muuttuisi viisivaiheiseksi laskuksi (lasku, pieni nousu, iso lasku, pieni nousu, lasku). RSI mahdollistaa kuitenkin lyhyellä aikavälillä nousua ja joulun aikana markkinan tekijät alkavat olla jo lomilla, joten mitään suurta tuskin tapahtuu. 

Öljyn hinta on pysynyt RSIn näkökulmasta laskutrendissä ja tilanne on hyvin samankaltainen kuin indekseissä. Lyhyellä aikavälillä RSIn divergenssit viittaavat nousuun, mutta mikäli markkina on laskutrendissä, tämä nousu ei tule tuottamaan uusia huippuja. Tämän viikon loppupuolella öljyn hinta on tehnyt kolmivaiheisen laskun, joten tie ylöspäin muutaman päivän ajan on avoinna. 10 viikon liukuva keskiarvo saattaa olla yksi testattava taso. 

Maakaasun hinta on mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä RSIn viikkonäkymän mukaan hinnan lasku siinä saattaisi muodostaa pohjaa tammikuun lopussa. Maakaasun pitkä laskutrendi saattaa olla kääntynyt pitkään nousutrendiin, sillä viime kuukausina nähty huippu on ensimmäinen korkeampi huippu vuosiin. Maakaasulle on tyypillistä nousta nopeasti ja paljon piikkimäisissä nousuissa, jotka myös romahduksessa ottavat takaisin lähes kaiken noususta. Tällainen hintaliike voi sijoittajalle olla varsinainen kultakaivos. 

VIXin futuurit ovat mahdollista pörssilaskua ajatellen mielenkiintoisessa tilanteessa. RSIn näkökulmasta myös VIXistä löytyy noususignaali, mutta varsinaisen volatiliteetin vaarasta kertoo mahdollinen fibonacci-analyysi. Suhteellisen usein hintaliikkeet noudattavat kaavaa, jossa hintahuipun korkeus on noin kuusinkertainen ensimmäiseen nousuun verrattuna (38,2% - 200%). VIXin futuurien ensimmäinen nousu pohjilta tapahtui 2018 ja vuonna 2020 nähtiin nousu 100 prosentin tasolle. Mikäli VIXin futuurit nousisivat 200 prosentin tasolle hintahuippu olisi n. 130 pisteen tasolla. Tällä tasolla ei VIXissä ole käyty 2000-luvulla, joten markkinapaniikin voima olisi jotakin kokonaan uutta nykysijoittajille. Mikäli ensimmäinen nousu on enemmän koko noususta (esim 50%) ei VIX tietenkään tule nousemaan aivan näin korkealle, mutta uusi taso se olisi kuitenkin.  


Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.