sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Jatkuuko sahaus?

Alkuviikosta indeksit laskivat hieman, mutta jäivät loppuviikosta sahaamaan paikalleen. SP500 on jäänyt testaamaan 200 päivän liukuvaa keskiarvoa kolmeksi päiväksi tällä viikolla ja jäi lopulta viikon päätteeksi hieman sen alle. Nasdaq100 testasi tätä tasoa selkeästi alkuviikosta ja kääntyi siitä laskuun. Nousuvaraa ensi viikoksi on siis monissa indekseissä olemassa, mikäli ne vielä uudestaan aikovat 200 päivän liukuvaa keskiarvoa testailla. 

RSIn trendeissä on edelleen pientä painetta ylöspäin, mikä saattaa näkyä ainakin paikallaan sahaamisena ensi viikolla ja ehkä pidempäänkin. Samalla uusi huippu suhteessa viimeviikon huippuun voisi tuottaa selkeämpiä RSIn divergenssejä alaspäin, joten suora lasku ja romahdus tästä kohdasta ei vaikuta tällä hetkellä kovin todennäköiseltä. 

Nasdaq100 tuotti tällä viikolla mielenkiintoisen gäpin. Tämän jälkeen indeksi ei ainakaan ole vielä laskenut, joten ainakin vielä näyttää siltä, että kyseessä saattaa olla ns. exhausting gap. Mikäli näin on olisi tämän viikon pohjaa järkevää pitää tukitasona. Jos sen alapuolelle mennään riski markkinan tippumisesta vielä lisää nopeastikin kasvaa. Mielenkiintoista on myös se, että samalla RSI tippuisi Nasdaq100n kohdalla alle nousevan trendinsä viiden tunnin näkymässä. Eri tekniset ilmiöt siis tuottavat samaan tilanteeseen viittaavia signaaleja yhtä aikaa. Nasdaq100:n lasku alkuviikosta olisi siis merkki laskun todennäköisemmästä jatkumisesta. 

VIX lähti tällä viikolla nousuun trendilinjalta, joten lähtökohtaisesti markkina on kuitenkin heikko. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että markkina välttämättä romahtaisi heti. Ainakin RSIn lyhytaikaisten linjojen mukaan nousujohteista sahausta voi olla vielä tiedossa ainakin viikoksi (ks. esim RSI Nasdaq100:n viiden tunnin näkymässä). Mitään selkeää ei ole vielä tällä viikollakaan tapahtunut. 

Yleisesti sijoittamisen pitäisi perustua objektiiviseen dataan oli se sitten teknistä tai fundamentteja koskevaa. Arvailulle ja tulevaisuuden spekuloinnille ei pitäisi antaa sijaa. Objektiivinen data antaa sijoittajalle kuvan siitä, missä tilanteessa ollaan. Tämän pohjalta hän voi toimia ottaen huomioon hänen omat tavoitteensa. 

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.