lauantai 14. toukokuuta 2022

Käänne?

Indekseille on jo muutaman viikon ajan ollut tyypillistä se, että USAssa erityisesti Nasdaq-indeksit ja SP500 ovat laskeneet, mutta eurooppalaiset indeksit ovat laskeneet rauhallisemmin, eivätkä ole edes tehneet kaikkien kohdalla uusia pohjia. 

Tällä viikolla Nasdaq100 ja SP500 lähtivät selvään nousuun mielenkiintoisesta teknisestä kohdasta. Kyseessä on Nasdaq100n kohdalla vuoden 2018 huipuilta kulkeva nouseva trendilinja, joka oli merkittävässä roolissa myös korona-dropin alkaessa helmikuussa 2020. Silloin indeksi gäppäsi selvästi tämän linjan alapuolelle ja jatkoi tippumistaan noin kuukauden. Tällä viikolla tämä linja näyttäisi toimivan tukitasona. SP500n kohdalla sama linja kulkee vuosien 2013-14 ja 2018 huippujen kautta. SP500n kohdalla korona-dropissa kyseinen linja oli myös merkittävä. DAXin kohdalla ollaan tällä viikolla käyty hyvin lähellä 200 viikon liukuvaa keskiarvoa. Käytännössä indeksi on liikkunut vuoden 2020 huippujen tasolla. 

Saatamme siis viimeinkin ehkä olla käänteessä ylöspäin ja tietenkin mielenkiintoista olisi ajatella mitä mahdollisesta käänteestä saattaa seurata. Vastassa on tietenkin selvät klassiset targetit: 200 päivän liukuvat keskiarvot ja viikkonäkymissä olevat pitkäaikaiset laskevat RSIn linjat. Mielenkiintoista nähdä pääsevätkö indeksit näihin asti. 

Nousun pituus saattaa jälleen yllättää, eikä vahvoja näkemyksiä kannata asiasta esittää. Kaikki on edelleen mahdollista uusista pohjista uusiin ATHn lukemiin. Tällä viikolla indekseissä nähtiin mukavia gäppejä ylöspäin, jotka saattavat olla merkkejä keskipitkän ajan nousun alkamisesta. Mutta kuten tietenkin jokainen tietää, vastaavan näköisiä gäppejä syntyy myös laskumarkkinan huipuissa. Aika näyttää kummasta on kyse ja sijoittajan on hyvä reagoida sen mukaan. 

VIXin (futuurit) päivänäkymän (RSIn linja alas) mukaan pelko saattaa olla laskussa heinäkuulle asti. Lähes kaikista indekseistä löytyy keskipitkän aikavälin nousuun viittaavia RSIn divergenssejä ylöspäin, mutta kuten on hyvin huomattu, näistä ei ole viimeaikoina ollut juuri apua muussa kuin laskun jatkumisen suhteellisen nopeassa toteamisessa kun RSI on tippunut linjan alapuolelle. Kaiken kaikkiaan nousuun kannattaa suhtautua skeptisesti niin kauan kuin RSI on alle 50 valitussa aikanäkymässä. Tämän viikon päätteeksi esimerkiksi DAXissa RSI nousi hitusen yli 50 tason päivänäkymässä ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon. Mikäli ei heti ensi viikolla käännytä viikon alussa uudestaan alas, saattaa keskipitkän aikavälin nousu ollakin kyseessä. Jossakin vaiheessa voi sitten alkaa tutkia tarkemmin RSIn trendien mahdollista kestoa.  

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.