sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Ylös vai alas osa 2

Tällä viikolla pörssikurssit eivät laskeneet tarpeeksi, jotta mahdollinen tukitaso juuri tämän viikon käänteen kohdalla ylöspäin olisi rikottu. Ainoastaan NASDAQ100ssa RSI tippui selvästi 5 tunnin näkymässä olevan nousevan RSIn trendin alapuolelle. Muissa indekseissä, joita tarkkailen (DAX ja SP500) tämä taso toimi tukitasona ja mikäli tämä jatkuu markkina voi nousta pitkälle kevääseen. Ongelmana on tietenkin se, että viime viikkojen laskussa markkina on näyttänyt noudattavan myös laskevaa RSIn linjaa viikkonäkymässä ja 5 tunnin näkymässä. Taistelu nousun ja laskun välillä siis jatkuu edelleen, eikä selvää suuntaa ole vielä saatu. Tämä ei tietenkään ajankohtaan nähden ole mitenkään yllättävää. Joulun aikaan suuria päätöksiä harvoin tehdään. Tammikuu on yleensä niiden aika. 

Pörssi-indekseihin syntyi tällä viikolla lyhyen ajan noususignaaleja (RSIn divergenssi ylöspäin esim tunnin näkymässä). Nämä saattavat nostaa kursseja ensi viikolla. Karhumaisesta näkökulmasta kyse olisi pienestä tauosta ennen suurempaa laskua tammikuussa. Mikäli pieni nousu ensi viikolla saadaan, kannattaa tarkkailla käännytäänkö laskuun tämän viikon huippujen yläpuolelta (mahdollinen kolmivaiheinen käänne: ylös-vähän alas-ylös vähän ed. korkeammalle- paljon alas). Tämä voisi tarkoittaa keskipitkän aikavälin laskevan RSIn divergenssin syntyä esim. DAXiin ja tätä kautta laskun jatkumista tammikuussa. Mikäli indeksit nousevat jo aikaisemmin mainittujen vastustasojen yläpuolelle härkämäinen skenaario saa yliotteen. Kyse on tietenkin lähiaikoina siitä paljonko indeksit nousevat, jos ne niin ensi viikolla tekevät. Laskun jatkuminen voimakkaana heti ensi viikolla näyttää tällä hetkellä epätodennäköisimmältä vaihtoehdolta. Tämä olisi hyvin karhumainen merkki. Todennäköisintä on, että markkinan päätöstä keskipitkän aikavälin suunnasta saadaan taas odottaa ensi viikkoon ja ehkä vasta sitä seuraavana se selvemmin osoittautuu todeksi. 

Hyvää joulua!

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.