lauantai 25. helmikuuta 2023

Karhun murahdus 3

Viimeisen muutaman kuukauden aikana SP500 ja Nasdaq100 ovat nousseet yllättävän vähän verrattuna esimerkiksi DAXiin. DAX on lähellä ATH:ta, mutta näillä USAn indekseillä matkaa on selvästi enemmän. Yhdessä asiassa ne ovat kuitenkin samanlaisia. Kaikilla näyttäisi olevan n. 50 prosenttia matkaa koronapohjiin. Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. DAX on noussut nopeati lähelelle ATHta, jotta se olisi yhtä kaukana koronapohjasta kuin esimerkiksi Nasdaq100. Näin voi ainakin spekuloida, sillä mikäli lasku alkaisi tältä tasolta, laskisivat nämä indeksit yhtä paljon. Näin siinä usein käy, mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että lasku alkaa tältä tasolta. Nousun jatkuminen olisi johtaisi erikoiseen tilanteeseen. Mikäli nousu olisi näissä indekseissä yhtä voimakasta tekisi DAX uuden ATHn ennen USAn indeksejä. Tämä ei ole osakemarkkinoissa tyypillistä. DAXin pitäisi ehkä jäädä polkemaan paikoilleen kun USAn indeksit nousisivat. Tämän seurauksena koronapohjiin olisi aivan erilainen matka eri indekseillä. Tämä tekisi yhtenäisen laskun epätodennäköiseksi. Tämän spekulaation kautta päästään siihen, että nykyinen tilanne on otollinen laskulle. Se olisi normaalein kehityskulku näistä skenaarioista. 

Tällä viikolla indeksit ovat laskeneet viime viikkoja alemmas. RSIssä ei ole tapahtunut mitään erityisiä testejä tai muutoksia. Joitakin noususignaaleita on syntynyt esimerkiksi tunnin näkymiin, mutta toistaiseksi ne eivät ole pystyneet nostamaan markkinaa. SP500 laski edellisten pohjien kautta vedetyn trendilinjan alapuolelle. Tämä voi olla merkki laskusta, mutta aika tietenkin näyttää mikä tämän linjan merkitys on. DAX on suoraan tällä linjalla, joten lasku ensi viikolla kannattaisi laittaa merkille. DAX on myös sulkenut merkittävän gäpin, joten mikäli trendi on vielä nousussa indeksin olisi paras nousta heti maanantaina. Mikäli se gäppää alas on laskun jatkuminen pidemmältikin selvästi mahdollisempaa. Kyseessä voi siis olla gäppi, joka jatkaa trendiä, eikä lopeta sitä. RSI on kaikissa mainituissa indekseissä tippunut pitkästä aikaa alle 50 pisteen tason päivänäkymässä, joten niin kauan kuin tämä jatkuu ne ovat lähtökohtaisesti laskutrendissä. Mikäli ne ovatkin nyt tekemässä käännettä takaisin ylös, RSIn tulisi nousta ja pysytellä yli 50 pisteen tason. Saisimme siis lisää sahausta ja esimerkiksi selkeämpiä RSIn divergenssejä USAn indekseihin. Eipä auta muu kuin seurata tilannetta.  

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.